S/y Theia on saapunut Kunstenniemeen juhlakesäleirin ohjelmaa monipuolistamaan. Sudenpennut ovat jo päässeet purjehtimaan isolla veneellä, ja erityisesti lauantain vierailupäivänä alus liikkuu paljon. Kesäleirin aikana Theian päällystö pääsee osallistumaan myös maapuolen ohjelmaan, sillä venettä ajetaan vuoroissa.
Sinikotkat järjestävät leiriohjelman ohessa myös Lounais-Suomen partiopiirin merikisat, jotka käydään Kunstenniemessä ja lähivesillä lauantaina ja sunnuntaina. Kisajoukkueet muodostuvat jollilla purjehtivista venekunnista, joiden meripartiotaitoja koetellaan jollailun lisäksi myös ohjelmarasteilla. Kilpailussa on mukana yhteensä 19 partiolaista.
-S/y Theian laiturivartio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti